Ennenkun mennään mun koulumuistoihin, niin mainostan tässä mun koiran Onnin instagram tiliä! Sinne tulee päivittäin hassuja kuvia Onnista <3 Löydät tilin nimellä Onni_French_bulldog! Käykää seuraamassa sillä seuraajia tarvitaan 😉
Mielentila: Surullinen
Näitä mun koulu muistoja on tosi paljon enkä tiedä mistä alottaisin. Mä siis olin ala-asteella, kun näitä synkkiä muistoja alkoi kerääntyä. Nimiä en täällä kerro! Mulla oli joskus koulussa 2 hyvää ystävää. Me oltiin välitunneillä aina kolmestaan ja meillä oli hauskaa! Ensimmäisen kerran kun ne tuli meille kylään, niin äiti sanoi mulle, että mun kannattaa olla näitten tyttöjen kanssa varovainen, eikä selittänyt sen enempää… Sanoin vaan äitille, että nää mulle tosi kilttejä ja meillä on tosi hauskaa! Ei mennyt kauaa, kun ensimmäinen riita sitten syntyi. Nää oli mulle silloin isoja juttuja, enkä osannut oikeen itseäni puolustaa ja sanat mitä sain niskaani satutti silloin mua tosi paljon. Loppuvuosi meni silleen, että riitoja, sovintoja, riitoja ja sovintoja… Mun piti pukeutua, kuin muut! Sillä jos pukeuduin jotenkin omanlaisesti mä olin omituinen. Jos taas puin saman- näköisiä vaatteita, mä matkin! Mun ala-aste oli tämmöistä. Niinä aikoina mun isoveljet oli vielä samassa koulussa mua puolustamassa. Kaikki kumminkin loppuu aikanaan ja poikien oli aika lähteä yläasteelle. Mä jäin yksin ala-asteelle. Kyllä sitä sitten oppi puolustamaan itseään, mutta ei se helppoa ollut… Siinä oli vasta 1 syy miksi Kyprokselle halusin lähteä.
Se ei ollut semmosta pelkkää pientä kinaa, vaan se oli semmosta, että itkin monta päivää huoneessa kenenkään tietämättä. Helpointa oli vaan sanoa, että joo kaikki on hyvin ja juosta äkkiä omaan huoneeseen ennenkuin kyynelet alkoivat silmistä putoilee poskille.
Mua ei onneks lyöty koulussa fyysisesti, mut mua sisäisesti lyötiin ja kovaa! Ja just kun oppi taas luottamaan, oli jo toinen puukko selässä. Mun ala-aste koostui sanoista, jotka oli pelkkää valetta ja pahaa oloa. Mun perään myös huudeltiin ” mä en pelkää tommosta juutalais Annaa! ” Silloin vain purin takahampaita ja yritin hillitä itseäni. Joskus tönittiin ja joskus näytettiin keskisormea ja kieltä ja syljettiin päin… Niistä en puhunut kellekkään, koska tiesin että se voisi aiheuttaa liian isoa hälinää, ja minua olisi ruvettu kutsumaan kanteliaksi,… jos olisin kertonut. Ei näistä asioista ole helppo puhua varsinkin, kun ne jätti jälkeensä isoja haavoja ala-asteelta.
Mä olin joskus meidän koulun kuraattorillakin, kun muka olin syynä kiusaamisessa!! Todellisuudessa minä seisahduin sen tilanteen vieressä, enkä edes tiennyt mitä tapahtuu, niin tästä minua syytettiin kiusaamisesta !!
Vihdoin tuli päivä, kun minä sain sanoa, että tänään on minun viimeinen koulupäivä tässä koulussa! Monet esittivät, että on niin surullista kun minä lähden ja parin viikon jälkeen sain kuulla, että ne ihmiset olivat sanoneet ” tosi hyvä kun Anna lähti… ” Ne 2 kaveria joista kirjoitin alussa katkaisivat kaikki suhteet minuun, kun minä värjäsin hiukseni ruskeiksi!! Tottakai he ovat vaalea hiuksisia ja heidän ystävä ei voi olla brune…????????? Tämä aiheutti minulle naurua ja surua. Mulla ei sen jälkeen koskaan ollut koulussa sellaista hyvää ystävää, paitsi muutamat pojat joiden kanssa olin välillä. Silloin kun ei jaksanut tyttöjen draamaa, niin mä menin pelaa poikien kanssa jalkapalloa. Mulla oli vielä pari kuukautta sitten muutamaan poikaan nettiyhteydet suomeen, mutta muistin, että mä lupasin itselleni, että mä jätän sen kaiken taakse! Joten päätin sanoa sen lopun mahdollisimman nätisti heille.
Koulumaailma peitti sen mikä mä oikeasti olen! Jos mulla olisi koulussa ollut takasiili, mikä mulla nyt on, niin mut olisi niin nopeasti syrjäytetty ja haukuttu päin naamaa. Jos mä oisin ollut semmonen kun OIKEASTI olen, ei mulla olisi koskaan ollut ystäviä, ei edes niitä poikia. Koulu voi olla oikeasti joillekin lapsille rankkaa, mutta ei sitä halua kertoa, vaikka siitä apua olisikin! Siinä kohtaa se tuntuu paremmalta pitää se suru itsellään. Ihminen joka huuteli koulussa minulle, että ”Anna on tyhmä, koska on juutalainen” oli meidän naapurin lapsi, joka itse on Irakilainen… voitte vain kuvitella miltä tuntui elää silloin. Kotipihallakin sitä sai kuulla…! Kouluun mentiin surullisena ja sieltä tultiin vihasena, murrettuna ja itkuisena ja lyötynä kotiin.
Jos minulla oli pinkki söpö reppu missä oli nalle, mä olin niiiiin noloa kaikkien mielestä. Jos taas halusin panostaa ulkonäköön, olin pissis… En tiedä miksi minut otettiin silmätikuksi ja katsottiin, että kuinka kauan kestän ennekuin murrun. kestin minä hetken aikaa, kunnes minun oli pakko puhua se pahaolo pois! Kerroin kaiken äitille ja itkin niin paljon, että päätäkin alkoi särkeä. Kaiken sen jälkeen mun ei ollut helppo hengittää koska tiesin, että mun ei kuulu olla täällä, tää ei oo se paikka missä mun kuuluu olla! Mä olin ihan hyvä koulussa, eikä onneksi arvosanat laskenut, ne rupesi nousemaan kun kuulin että pääsen pois! Rupesin saamaan kokeista 10+ 10- ja 9+ 9.
Meidän luokalla oli yksi joka oli kantelemassa aina kaille! Se esitti hyvää ystävää, mutta kun selän käänsi hän oli samantien kaikille kertomassa salaisuuksia. Itse asiassa meidän kaikki luokan oppilaat oli tuommoisia! Aina saatiin hyviä vitsejä siitä, jos kompastuin ja sanoin väärän vastauksen opettajalle!!??
Kerroin opettajalle, että tämä meidän naapurityttö kiusaa ja luokkalaisista kerroin myös, opettaja kuunteli minua hyvin ja sanoi minulle ” jos vielä tämmöstä tapahtuu niin sun täytyy tulla kertomaan mulle, että tämä saataisiin loppumaan! Tätä käytöstä jatkui ja kerroin aina opettajalleni ja opettaja meni siitä sitten puhumaan kyseisen ihmisen kanssa. Äiti ja isikin yritti puhua opelle, mut ei se mitään auttanut… ei koskaan, päinvastoin! Joten lopetin kertomiset… ja jäin yksin!
Mä asun nyt Kyproksella ja olen maailman iloisin tyttö! Mun on helppo hengittää, mä saan olla just semmonen, kun haluan!!! Ja mikä PARASTA, ei tarvitse piitata mitä muut sanoo!
Mä osaan taas hymyillä ja nauttia elämästä!!
<3 LoveAnna.
