Viimeyö oli rauhaton… osittain saamastani ihanasta palautteesta tuntemattomilta ja kavereilta… osittain myös saamastani henkilökohtaisesta ikävästä palautteesta… ja se perkuleen HYTTYNEN, joka kohtasi loppunsa kämmeneni ja seinän väliin aamulla 04.30! Minäkö en tekisi pahaa hyttysellekään?….
Olen ollut poissa suomesta… jo 2 vuotta! Vieläkö ihmiset jaksaa jauhaa samaa….??? Omat ajatukset harhailee ja ihmisten vihakateus (ko) edelleen vain kasvaa!??
Ensimmäiset blogikirjoitukset ovat herättäneet vanhaa vihaa, kuin myös iloa ja kannustusta!??
MIKSI..???
En ymmärrä… en ymmärrä tätä järkyttävää ja pohjantonta alleen musertavaa pahaaoloa… En osannut varautua tällaiseen… MIKSI? Ne ihmiset joilta odotin tukeaja kannustusta ovat kääntäneet selkänsä … kiitokset ja tsempit ovat tulleet ihan odottamattomilta tahoilta, minulle tuntemattomilta ihmisiltä! Emme tehneet pahaa kenellekään, kun lähdimme suomesta… ja vaikka minua miten haukutaan huonoksi äidiksi nyt, en aio sitä olla! MITEN olisin, kun lähtömme suurin syy oli, että saamme olla lastemme kanssa 110%… että saamme kuulua ja olla osa heidän elämää! Olisinko oikeasti parempi äiti, jos olisin kasvattanut lapseni suomessa… sen kaiken kateuden ja pahanolon keskellä!
Enkä nyt vertaa kahtaa maata toisiinsa, en anna sinulle siihen valtaa! En arvostele enkä laita paremuusjärjestykseen… en vertaa keskenään! Kirjoitan vain omia kokemuksia … omia tunteita!
Kun meistä, minusta ja miehestäni Niklaksesta aika jättää… haluan, että lapsemme istuvat iltaa ja muistelevat meitä vanhempia rakkaudella! Että… he muistavat vaikka vain tämän elämänmittaisen seikkailun… miten me vanhemmat jätimmme lähes KAIKEN taaksemme ja lähdimme valloittamaan maailmaa heidän kanssaan! Me emme uhraudu, emmekä väitä olevamme pyhimyksiä… sitä emme tee! Me vain yksinkartaisesti viihdymme toistemme seurassa ja haluamme olla yhdessä… Minä, Tyttäreni… Veljekset, Mieheni ja Koirat!
Siinä on minun omaisuuteni ja tunnen olevani miljonääri!
Ei minulla ole miljoonaomaisuuksia, en ole koskaan niin väittänyt… ja töitä joudumme tekemään täälläkin jokainen päivä! Emme makaa täällä palmun alla ja juo kuohuvaa päivät pitkät! Iloja ja SUURIA suruja on täälläkin….
Olen eilisen illan istunut ulkona ja sisällä…itkenyt sydänverikyyneliä… olen nöyrtynyt ja nöyryytetty… pyytänyt hiljaa anteeksi saamatta vastauksia! Huudan, mutta kukaan ei kuule… ei kuullut silloin suomessa, eikä kuule nytkään! Miten minä noin sinut osasin suututtaa ja välissämme on kuitenkin tuhansia kilometrejä!?
Kuka kannattelee väsynyttä Äitiä?
Niklas koittaa selvitä hengissä tunneryöppyjeni keskellä! Välillä hänen arkensa ovat kanssani olleet yhtä selviytymistaistelua aamusta iltaan….Ajatukseni ovat könttinä kasassa, tukossa tajunnanvirtani edessä… miten selviäisin pois tästä solmusta!… Miten purisin napanuorani poikki? Miten kerron lähimmäisilleni, etten ole vihainen heille… en ole vaikka huudan, räjähtelen ja kiroan ihan jokaista heidän päätöstään, olivatpa ne oikeita tai eivät… niillä ei ole mitään merkitystä… koska jokatapauksessa ne ovat minulle juuri nyt epäsopivia!
Minä pyydän anteeksi kaikilta joita olen tahtomattani loukannut… joita olen satuttanut vain lähtemällä suomesta!! En minä tarkoittanut, en halunnut vapauttaa niitä sammakoita suustani! Olen pahoillani kaikesta, sanoista, välinpitämättömyydestäni, josta minua syytät… poissaolostani… KAIKESTA! Miksi rakastaisin, kun en koskaan riittänyt sinulle!? En halunnut työntää teistä ketään pois, mutta minun oli suojeltava itseäni… pikku bunkkeristani huusin samalla epätoivoisesti, että mennyt maailmani olisi vilkuttanut valkoista lippua edes hetken rauhaksi, ei antautuakseen… vain, että olisin edes saanut vedettyä ilmaa keuhkoihini! Olen vieläkin viimekesästä ja poikien kolareista niin haavoilla ja vereslihalla… niin kipeä ja sisältä hakattu… ja nyt vielä viestisi perusteella nöyryytetty… ARVOTON ja täysin mitätön… että suojauduin parhaalla tavalla… Hyökkäämällä… !
MUTTA… yöllä itkin tuon kaiken pois! Olisin toivonut, että ihossani olisi ollut vetoketju… mistä olisin vain saanut astua ulos! Jättää taakseni tämän satakiloisen ja surullisen sekä painavan ihoni, kehoni, painoni… minäni, joka EN OLE, en ole se miksi minua väität! ! Ja silti, Tunsin olevani vihdoin tuosta kaikesta vapaa… Minä venyin, minä taivuin, mutta poikki en mennyt! En suostu suomaan sinulle sitä nautintoa, että epäonnistuisin! Olen edelleen haavoilla ja mustelmilla sielustani… Sinä olit rutistanut sydämeni rusinaksi pelosta…. ja silmäni olivat itkuista turvonneet!… mutta kun illalla seisoin ja katsoin kotiamme… . Se tunne, kun tajuat VIHDOIN… tuo asunto, talo, koti on minun, MEIDÄN!
Se on juuri sopiva ja oikea MINULLE… LAPSILLENI… MIEHELLENI ja KOIRILLE! <3
Siinä se on… unelma, joka toteutui ! Uima-allasta en saanut ja maastoauton vihreä väri joutui väistymään punaisen tieltä, minulla ei ole mikroaaltouunia, eikä astianpesukonetta… mutta siinä se on.. todeksi muuttunut unelma, joka tollotti minua levollisesti takaisin!
Illalla kun katsoin peiliin… minua vastaan katsoi väsynyt, mutta onnellinen nainen… silmät olivat turvoksissa kyynelistä, huulet mutristelivat ja etsivät kadoksissa ollutta asentoa, mutta taipuvat vihdoin hymyyn!
”Siellähän sinä olet…!! Olenkin jo kaivannut sinua… Elina”
”En kadu ketään niistä, joita syliini suljin Heitä sentään rakastin… Itken kaikkia niitä Joiden ohitse kuljin Joita väistin ja pakenin. Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin, löysin lähelle itsekin… mutta jos itseäni Varjelin ja säästelin Heti eksyin ja palelin..”
TÄNÄÄN on kuitenkin uusi päivä! Mennyt on mennyttä, enkä tuhlaa aikaani enää heihin, jotka mustaavat mieleni! Keskityn niihin, jotka tuovat väriä elämääni…
SUOSITTELEN sinullekin!
<3:lla Elina
Aloitetaan ihan alusta.
